Historia

SuMaRa:n toiminnan voidaan katsoa alkaneen aprillipäivänä 1.4.1990, vaikka ratsastusseura rekisteröitiin tuolloin nimellä Nummelan Ratsastajat ry. Nummelan Ratsastajat ry:n perustajat olivat matkaratsastuksen pioneereja Suomessa. Kansallisella tasolla tuli menestystä ja aktiivisesti osallistuttiin myös kansainvälisiin kilpailuihin.

Vuosien kuluessa kuitenkin huomattiin, ettei matkaratsastusta tarjonnut pieni seura pystynyt saavuttamaan riittävää jäsenmäärää ollakseen elinkelpoinen edes taloudellisesti.

1999 seuran joukkue voitti SM-kultaa, mutta sitten seura pantiin pariksi vuodeksi lepäämään ja jäsenet liittyivät Lohjan Ratsastajiin. Lohjan-kaudella järjestettiin hyvin onnistuneet PM-kilpailut ja muutenkin toiminta Suomessa oli PM-huuman vetämänä vilkasta.

Pian matkaratsastajat kuitenkin alkoivat miettiä uutta ratkaisua. Päätettiin perustaa seura, joka voisi palvella koko Suomen matkaratsastustoimintaa yhteistyössä muiden seurojen kanssa.

Lepäävän Nummelan Ratsastajat ry:n väki näki keinoksi vanhan seuran henkiinherättämisen ja samassa yhteydessä tehtiin nimenmuutos, jolla Nummelan Ratsastajat ry:sta tuli Suomen Matkaratsastusseura ry SuMaRa vuonna 2002.